Heiluvista tisseistä

Mies ei voi koskaan täysin ymmärtää mitä kaikkea nainen saa kokea biologian potkiessa munasarjoille raskauden aikana.

Suuri (väärä sanavalinta, loppuvuosi mikroruoalla) hämmästys, odottava äiti rikastuttaa elämääni. Olen ymmälläni uusista kauniista muodoista, ja yhtä ymmälläni olen koettelemuksista joita läheltä todistan.

Harmia äidille tuottivat viimeksi tissit, jotka ovat saaneet aviomiestä innostavan kasvupyrähdyksen. "Ärsyttävää lenkkeillä kun tissit alkavat heilua". Jäin sanattomaksi ja onnelliseksi. Mutta leikki sikseen, sen todella täytyy olla viheliäistä!

Lenkille lähtö on useimmille meistä jo sinänsä suuren taistelun takana, mutta jos kortteliravi pitäisi vielä koittaa ajoittaa tissien heilumisten väliin, niin minulta ainakin jäisi koko touhu väliin. Jos minun vain olisi mahdollista synnyttää vaimoni puolesta, saisi vaimoni silti synnyttää. Lenkkeilyn sen sijaan jätän väliin muutenkin, niin aivan varmasti kantaisin heiluntaan taipuvaisia tissejä hänen puolestaan jos suinkin voisin.

Ehkä heiluntaväleihin tähtäävän lenkin metsästystä (puoli lausetta jo täysin pielessä, saan lämmittää mikroherkkuja vielä pitkälle alkavaan vuoteen) raivostuttavampaa on tilanne, jossa tissit aloittavat heilumisensa kesken hyvällä sykkeellä alkaneen puolimaratonin. Kävellen tai taxilla kotiin, kuinka raivostuttavaa.

En siis todella voi (paitsi salaa ja mielelläni) kuvitella näistä heiluritisseistä aiheutuvaa mielipahaa. Toivottavasti tällainen ymmärtävä aviomies saa lopulta toimillaan ja hyvillä tarkoituksillaan edes jonkin verran kevennettyä odotuksen taakkaa.

Lihottaako toinen kotimainen pulla?

Pakkoruotsi on noussut pinnalle, ja syystä. Mutta onko syy oikea? Vai vähän liiankin oikea?

Kulttuurisia ilmiöitä ja poliittisia sopimuksia on tarpeellista syynätä katsastuskeskustelun kautta tietyin väliajoin, jotta perusteet pitävät vaihtelevissa yhteiskunnallisissa keleissä. Tässä mielessä måstepulla joutaakin jo käyttää kansalaiskonttorin kautta. En kuitenkaan pidä tyylistä jolla asia on nyt nostettu keskusteluun. Avaajapäädyn jyrkät kannat vaativat toisen kotimaisen kielen “pakko-opetusta” lakkautettavaksi koko opiskelukentän laajuudelta. Tällainen vaatimus on (kielienemmistön) mykistävä maassa, joka on kaksikielinen, härreguud!

Peli kovenee muutenkin vuosi vuodelta. Arvot näyttävät ainakin huonosti pidettyjen, harmaiden verkkokalvojeni läpi katsottuna kaatuvan koko ajan oikeammalle, sanan negatiivisessa merkityksessä. Rasismin ääni kovenee, samoin kuin syrjäisemmän luokan ("pummien, vapaamatkustajien...") sättiminen och så vidare. Tällaiset äänekkäät tyrskäykset medioissa eivät välttämättä ole oireita samasta taudista, mutta en voi olla aistimatta ruotsinopetuksen kärkkäimpien vastustajien äänessä ärtymystä, kateutta ja lynkkausmentaliteettia.

Onko mielestäni ruotsinkielen asema lainkaan vinksallaan? No totta helvete!

Ei voi olla kansanosan etu, jos osaajat pääsevät kielipolitiikan vuoksi helpommin opiskelemaan jommalla kummalla kielellä. Tällöin oletus on, että myös saavutettu ammattitaito on kielimuurin takana heikompitasoista. Toisaalta, olemme jo tottuneet Brunbergin suukkojen värisiin lääkäreihin, mutta Åbo Akademin kouluttama psykologi ei lunasta täyttä luottamusta, hmm... Oli miten oli, kielisyyden perusteella ei pitäisi saada etua opiskelupaikan metsästyksessä. Tässä asiassa vatupassi tulee aina olemaan jommalle kummalle puolelle kallellaan, mutta vaikka tasa-arvoa ei tässä tai muissakaan asioissa voi saavuttaa, tulee sitä kohti pyrkiä jatkuvasti.

Ruotsinkielen pakollinen opetus tulisi myös poistaa sellaisista peruskoulun jälkeisistä koulutusohjelmista, joihin se ei perustellusti kuulu. Tällaisissa tilanteissa osa opiskelijoista on jo päättänyt olla oppimatta ruotsia sanaakaan enempää kuin jo osaavat, enkä todella viitsisi nousta iltapäivällä töihini tienaamaan veroja näin sisällöttömän teatterin pyöritykseen. Saman pesuveden mukana pitäisi opintosuunnitelmista toki huuhtoa muitakin täysin erilaisten koulutusten "yhteisiä" aineita. Yhteistä näillä aineilla ei ole kuin fittantus, joka aiheutuu kun Åbo Akademista Wallanderiksi (Wall-AMK), ja Metropoliasta prostituoiduksi (Pro-AMK) valmistuvat Matti ja Teppo joutuvat fuskaamaan läpi saman pakollisen basilikantaittelukurssin.

Pakkokielenopetusta ei siis missään nimessä tule poistaa, sitä on jo korkea aika siirtää. Ylhäältä alas. Eli korkeammalla asteella vähentää ja peruskoulutasolla lisätä. Itse "jouduin" ruotsin tunneille vasta ylä-asteella, kun ala-asteella valitsin englannin. Osaan hyvin englantia, kiitos siitä. Osaan jotenkin ruotsia, suuri kiitos siitä opettajalle ja pieni systeemille. Olisinpa oppinut svenskaa peruskoulussa paremmin! Ruotsi ja englanti pakolliseksi luokilla 3-9 ja sassiin! Ja vastaavasti suomenkielen opetukseen kovaa petrausta umpiruotsinkielisillä alueilla.

Se, että måstesvenska korvattaisiin millä tahansa valinnaisilla kielillä, ei auta tulevaa veronmaksajaa. Jos kielen opiskelun saa valita vapaasti, on lopputulos se, että kakara vaihtaa ainetta kerran vuodessa, oppien ripauksia kaiken maailman kielistä, osaamatta kuitenkaan muodostaa yhtään pilkullista lausetta millään "oppimallan" kielellä. Perusopetuksen tulee varmistaa, että opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua jatko-opiskeluihin ja työelämään minne tahansa päin Suomea. Itärajalla kouluaan käyvä Minna 10v. saattaa haluta perustaa elämänsä vaikka tänne Porvooseen, samoin kuin umpiruotsinkielisellä pohojammaalla opiskeleva Minni 10v. saattaa hakeutua Rovaniemelle upseeriksi. Opetetaan räkänokille kaksi kieltä, koska elämme kaksikielisessä maassa!

Vaikka venäläistä turistia pukkaakin laskettelurinteeseen niin, että tanner tömisee ja aitaa kaatuu, on Suomen suurin kauppakumppani edelleen Ruotsi. Tästäkin huolimatta kielenopetuksen lähtökohta pitää olla se, että annetaan ensin valmiudet oman maan palvelukseen, ja sitten vasta turistien ja muun maailman. Kiinakin on nouseva talousmahti, mutta opetellaan nyt kuitenkin ensin suomi ja ruotsi. Sitä paitsi, kiinan kummallisten kiekuroiden ja koukeroiden takominen kovin nuoreen pohjoislaiseen kalloon lähentelee jo lastensuojelurikoksen tunnusmerkistöä.

Meidän aikuisten on tehtävä valinnat lasten oppiaineista, koska lapset ovat laiskoja ja tyhmiä leikki-iän loppumiseen saakka, ja leikki-ikä loppuu vasta ensimmäiseen reissuun aikuisten huvipuistoon, maistraattiin. Lapsenmieliset muistakaa tämä ja kiertäkää kyseinen virasto kaukaa. Jos veri kuitenkin vetää maistraattiin, niin hyvä sitten. Siellä voi tehdä melkein mitä vain! Vaikka vaihtaa nimensä suomalaisemmin sointuvaksi. Voi viraston tätejä ja setiä kun Hakkarainen vihdoin keksii käydä poistamassa nimestään svedumaisen -en -päätteen. Herra Hakkarain. Nyt on hyvä perkele. Vai sittenkin Hakkaraini?

Pakkoruotsin vastustajat vetoavat myös siihen, ettei taidosta ole ollut heille hyötyä. Eikö? Kaikille ei varmasti olekaan tullut vaikkapa työelämässä vastaan tilannetta, jossa toinen kotimainen olisi jeesannut duunin saantia tai lihottanut palkkapussia. Mutta kansalliskielen osaamista ei voikaan mitata vain rahassa. Jos kotikielten taito ajetaan alas, voidaan päätyä tilanteeseen jossa oikea käsi ei tiedä ketä vasen ajattelee. Kaksikielisessä yhteiskunnassa on välttämätöntä, että eri kieliryhmät ymmärtävät toisiaan ilman tulkkeja. Enemmistö rampautuu ainakin osittain, jos se ei pysty seuraamaan vähemmistön sisäistä ajatusmaailmaa. Eli vähemmistökieltä pitää osata edes lukea, edes auttavasti, vaikkei puhuminen onnistuisikaan. Tiedä vaikka suunnittelisivat vallankumousta Hufvudstadsbladetin keskiaukeamalla, hurrit. Eivät ainakaan meikäläistä pääse omaan tyyliinsä housut nilkoissa yllättämään, kunhan ymmärrän yskinnän!

Meidän suomenkielisen enemmistön ja suomenruotsalaisen vähemmistön välillä on aina ollut kränää. Härren aikoihin ei kuitenkaan mitään kovin kummallista. Ihan sitä perus snägärijonovääntöä jos sitäkään. Ainakaan täällä etelässä. Yhdistävän kielitaidon vähentäminen ei voi lämmittää välejä, joten lisätään osaamista kummassakin päädyssä! Jos kielitaitoa parannetaan, niin toisiltamme oppinenkin helpottuu. Itse olen oppinut suomenruotsalaisilta kollegoiltani ja kavereiltani juuri sitä ärsyttäväksi stereotypiaksi luettavaa iloista asennetta kaikessa tekemisessä. Tämä asenne saattaa olla vain kuvitelmaa, mutta eihän voi olla yhteensattumaa, että suomalaisen mielenmaiseman taivas on sinivalkoinen, eli puolipilvinen, kun taas pilvetön ja aurinkoinen taivas värittyy sinisellä ja keltaisella. Menikö överiksi jo?

Mitä te suomenruotsalaiset olette oppineet tai haluatte oppia meiltä finnepelleiltä?

Summa summarum, kysymyksiä herättävän koulutuksen lakkauttaminen ei ole sitä pohjoismaista tyyliä, jolla ylpeilen vertailuissa muuhun maailmaan. Jos jokin asia on haastava, tehdään se täällä pohjolassa paremmin kuin missään muualla. Piste. Ei niin, että epäröinnin hetkellä lyödään hanskat tiskiin ja lakkautetaan koko skit.

Mannerheim!

Tämän purkauksen tarkoituksena ei ole heiluttaa rasistikorttia kieliasiassa. Näpyttelyn vilpitön päämäärä on antaa silmähierontaa rahakkaiden ruotsinkielisten säätiöiden kulttuuripäättäjille. Tarvitsen uudet talvirenkaat.

Jykä, Peksi ja Johis, Arkadianlinnan kolme rasavilliä hyväveljenpoikaa

Jykän vaimo lykkäsi taas kerran luottokorttinsa Jykän kouraan ja passitti tämän kauppareissulle, olihan talouden tulot kuitenkin vaimon, eivätkä raikulin Jykän harteilla. Jykällehän ei harteita oltu kuoriutumisen yhteydessä annettu alun perinkään.

Vaimo oli aikaa sitten ostanut Jykälle kalliin kauppakassilimusiinin, mutta ehkä alitajunta tai kenties jokin korkeampikin johdatus ohjasi Jykän aina avonaisen persvärkin vanhan fillarin muovisatulaan, hierovan nahkaistuimen sijasta.

Alkaa raivokkaan innokas ja fantastinen vastuun ja velvollisuuden polkeminen kohti paikallismarkettia. Bulevardin boheemia olutterassia ohittaessaan Jykän korviin kuitenkin kantautuu tuttu sävel. ”JYKÄÄ, VANHA PENNINHEILUTTAJA HOI, STOOOP!” Jykä kääntää jarrupalat leimuten fillarinsa kohti terassia. Siellähän päivystää Jykän vanhan jengin huivipää, kollien kolli, porukan pelle, Peksi.

-Tuus ny morjestaan, Jykä heei!

-Oon kyl menos kauppaan…

-Paskat, tuu nyt! Kato kesä ja kaikkee, kai mä nyt kuitenkin sun frendis vielä oon, enkö ookin?!

-Noo, joo-o, oot, oot (kai…)…

Aavistuksen vaivautuneena Jykä laskeutuu pyöränsä selästä morjestamaan Peksiä. Peksi on koko Arkadianlinnan paras puhemies ja manipuloija, vaikeasta änkyttämisestään huolimatta. Peksi tietää mistä narusta Jykää vedellään. Milloin hellemmin ja hitaammin, milloin kovemmin ja kornimmin. Jykä oli ennen porukan kovin tervakeuhko, ja tästä Peksin on helppo aloittaa. Pian tarjoiluvuoro on kuitenkin vaihtunut Jykälle, ja vaimon kortti saa laulaa.

Seuraa kostea ja kovaääninen iltapäivä. Suuret on puheet ja eleet pojilla, ihan kuin ennen vanhaan. Paikatkin vaihtuvat tiuhaan, osa vaihtelun vuoksi, osa pakon edessä. Iltapäivä kääntyy illaksi ja Jykä on vanhassa vauhdissaan. Ulosheittoja ja porttikieltoja satelee. Peksi heiluttelee pallejaan ja Jykä saa pitkästä aikaa nauraa oikein kunnolla. Kunnolla ja kunnon tuolla puolen. Voi vaimon korttiparkaa.

-Peksi hei, mulla tulee ihan just yrjöt ja kaikki, pakko ottaa pikku breikki.

-No eihän yrjöissä mitään, mut jos kaikki tulee, niin sit on pahapaha!

-Hei, älä solvaa siinä vaan jeesaa nyt vähän. Mä en oikeesti voi mennä himaan tässä kunnossa. Varsinkaan ilman ostoksia, tajuuksä?!

-Joo, joo, sori. Venttaas, mä kekkaan jotain. Mä kekkaan aina jotain, sä tiiät. HEI! Mennään Johiksen landelle pönöttään hetkeks! Mä tilasin jo taksin!

Johiskin on Jykän vanhaa jengiä. Ikuinen peesaaja, heittopussi. Aina paikkaamassa ja komppaamassa juoppojen tai muuten leväperäisten kavereidensa toilauksia. Ja niin vain taipuu Johis tälläkin kertaa Peksin aneluihin.

Mökillä vierähtää aikaa ja alkoholia seuraavaan iltapäivään saakka. Puhelimet soivat ja soivat, kunnes Johis lopulta uskaltautuu vastaamaan Jykän luuriin.

-Krhm, Kooskinen Jykän puh…

-MISSÄ SE S******N R******I OIKEIN SEILAA P*******N P***E?!!!!

-Krhm, täällä ollaan kaikki ihan vain rennosti minun rantatilallani kalastelemassa hieman pikkuisia 

kalojenpentuja.

-TURPA KIINNI LISÄKIVES JA KATAISTA LUURIN JATKOKSI!!

-Krhm, heerääppä Jykää, vaaimo soittaa.

-Snoort, MITÄÄ, EI HELV! Joo, hei, hei vaan rakas! Kuule hei anteeks, ihan ihme juttu kävi kuule…

-Jumalauta mies, mulle on kuule ihan se ja sama, että missä sä oot tai mitä teet, mutta MUN KORTILTA ON HÖYLÄTTY 700 EGEÄ YHDESSÄ ILLASSA JA MAITO ON LOPPU!! NYT EI SELITYKSET AUTA!

-Voih ei, nyt on Johis paha, koita sä sanoo sille jotain.

-Krhm, Joohis tässä taas. Noo kato pojat tuli tossa iltasella vähän palaveria pitämään ja eihän täällä katoppa oikeen ilta-aikaan tota kenttääkään oo, ja sitten oli niinkun ton Peksin kirjotusproggiskin, jota varten ostettiin sille uus läppäri, mut ne fyrkat kyllä tulee moninkertasena sitten takas kun otetaan vaan kaikessa rauhassa eikä mitään pahoja henkiä manailla yhtään.

-Siis ei voi olla totta, taas se h******n Peksi on kaiken takana?! Jykälle se luuri!

-Hei kulta hei, älä nyt, eihän se nyt rikos oo, että mulla on kavereita, eihän? Eikä nää oikeestaan ees oo mun kavereita. Kulta?

-No ei kai se nyt mikään rikos oo… Ja kun ei ne oikeestaan ees oo sun kavereita… Tuu rakas kotiin, sulla on varmaan kauhee olokin! Voi rakas, tuu kotiin potemaan, mä hoidan sua!

Näin voi krapulainen puhelu päättyä vain Arkadianlinnan satumaassa. Ja tietenkin myös meillä Suomessa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60078-himasgate-ratkaisu-tuli

Hyvää juhannusta kaikesta huolimatta! Jos näette poliitikon pyrkivän työmatkalle, ottakaa kuskilta avaimet pois ja juottakaa hänelle viinaa!

Kardinaalimunaus

…tai pikemminkin kardinaalihelikopteri löytyy nyt monen mekon alta Roomasta. Paavinvalinta on taas koonnut tuon porukan kimppatreffeille intoilemaan pääsystä luodinkestävään purkkiin. Palkinnot ovat tuossa idoli-äänestyksessä kyllä melkoiset. Oikein harmittaa, etten voi itsekin olla ehdokkaana mukana!

Ja nämä kardinaalit, mikä porukka! Siihen nähden, että homous ja geenit eivät näitä vanhoja ukkoja koske, niin ovat he kovin homogeeninen joukko. Jotenkin sellaisia sympaattisia, boheemeja ja kylähulluja senioreita. Tykkäävät pukeutua värikkäisiin mekkoihin ja halailla lapsia. Ooi.

Muutenkin näitä ikäänsä nähden vereviä kolleja tulisi tutkia tarkemmin, sillä jotkin tavallisten tallaajien vaivat puuttuvat heiltä tyystin. Erektio-ongelmia? No ei sinne päinkään, vaikka ikääkin on jo melkein sata vuotta! Useiden tutkijaryhmien toistuvien raporttien mukaan noin joka toisen kardinaalin hameen alta löytyy aivan jumalaton bouneri. Tutkijoiden tuloksia kannattaisi kuitenkin vielä varmistella vaihtoehtoisilla menetelmillä, sillä lapsethan tunnetusti liioittelevat kaikkea. Tai näissä tapauksissa pikemminkin suurentelevat. Suurentelevat harrasukkojen paisuvaiskudoksia.

Ehkä eläinkokeet olisivat paikallaan? Ainakaan kardinaalit itse eivät laittaisi hanttiin, sen verran liberaalia ja kokeilunhaluista sakkia ovat he. Varmasti maistuisi lastenpanemisten vaihteluksi pienet animalia-äksönit. Itse ehdottaisin, että koe-kardinaalit lukittaisiin tunniksi morsiussviittiin pökkimishommiin vaikka sarvikuonon tai leijonan kanssa.

Mielestäni kaikilta meiltä tulisi kerätä edes pieni vero paavin kassaan. Siinä on kuitenkin koko maailman kaikista kovin jätkä! Siinä lasikopissa. Aatella. Vitsi miten siistiä. Oikein koko sydämestäni toivotan teille kardinaaleille oikein munakasta äänestyreissua!

Käänteestä

Miksi kysymyksiin vastataan niin usein käänteellä? Ehkä siksi, kun tässäkin asiassa on vain huonoja vaihtoehtoja.

Kolmivuotiaahko tyttäreni ei vielä juurikaan osaa peitellä rikkeitään, vaan suurin silmin tunnustaa kaiken, ikään kuin palveluja leikanneen poliitikon ylpeydellä.

-Ethän sä oo kulta ottanut saksia tästä pöydältä?

-Joo, mä leikkasin tosta verhosta palan pois!

-Mitä, miks?!

-Joo, sitten mä löin isoveikkaa suuhun!

-Mitä, miks?!? Poitsuu, tuus tänne! Ääh, sultahan tulee kauheesti verta huulesta.

-Joo, sitten mä piirsin tussilla…

-Hei, kiitos stop, enough on englantia, mä en halua tietää enempää ihan vielä (perhana sentään, no, parhaassa tapauksessa en koskaan löydä sitä uusinta seinämaalausta…)!

Joku lievittävä kierreilmaus olisi joskus paikallaankin. Ehkä? Tai sitten ei.

Toisinaan loskassa kahlatessa huomio kiinnittyy vastaantallaajaan, joka ilman pienintäkään impulssia alkaa hytkyä tai kikattaa pidättyneesti. Tällaisen holtittoman olemisen syynä on aina joku harmiton aivotakaisku, ei koskaan naureskelijan aiemmin kokema suuri klassikko. Kysyttäessä tikahduksen syytä, on vastaus aina väärä.

"Hoho, hihi, tuli vain yks juttu mieleen, eikä se ollut edes mikään hyvä juttu!"

No olipas hyvä juttu, senkin mielipuoli valehtelija! Sillä jos tyhjännaurajalta tivaa tarkennusta,
selviää, ettei kyse missään nimessä ollut huonosta jutusta. Vai?

”No hoho, niisk, mulle tuli vaan, tirsk, mieleen laatikollinen juutalaisista tehtyjä saippuoita, HOHOOHOO, SNOORT! Uhuh, ja sitten mua vaan rupes ihan kauheesti, ihihhihhhhiiiih, NAURATTAMAAN! Huhuhi, ihan hirveetää-hhähhäähhh!"

Eips, kyllä kyse on todellakin ollut jostain ihan hyvästä arkisesta jutusta. Vaikka sellaisesta, kun on joskus ollut niistämässä nokkaansa, ja samaan aikaan WC-paperiarkin repäisyn kanssa pääsee livahtamaan itseltä salassa latautunut ilmavaiva. Pröt. Tällainen kohtaus saattaa ohittua hymähdyksellä ja olankohautuksella live-tilanteessa, mutta yllättäen hyökätä muistista 6 viikkoa myöhemmin, kauheassa räntäsateessa rämpiessä. Pahimmassa tapauksessa kyynelehdintä tarttuu vastaantulijaan, joka ei tietenkään saata käsittää nauravansa jonkun tuntemattoman räkänaaman aikaa sitten päästämälle perätuuttaukselle.

Käänteinen tulkinta möllöttää päättäväisenä myös tutkimustulosten syy-seuraussuhteiden analyyseissä. Tästä on loputtomasti esimerkkejä, mutta hiljennytäänpä vaikka tämän, aivan varmasti suomalaisen tutkimuksen edessä, jonka mukaan juuri syöty ateria aiheuttaa vilun tunnetta. Väitän, että kyse on jäätävässä todellisuudessa vain siitä, että täällä on melkein aina talvi. Jos ravintolaan mennessä mittari sanoo -15 °C, ja lähtiessä, 2 tuntia myöhemmin, suorastaan huutaa -20 °C, niin ruoan vikahan se on! Hitot pakkasesta, pitäisi lopettaa syöminen tarjetakseen?! Hmm. Vai ehkä sittenkin? Esimerkiksi Afrikassa harvat mässäilevät samoin kuin täällä, ja aurinko se vaan jaksaa paistaa. Hmm.

Ehkä lopetan syömisen ja pitkien kalsareiden käytön! Kevättä kohti!

Vakavikkojen ”Pöö”

Kauhistuttavan pitkäveteiseen poliittiseen suurtuotantotrilleri-saagaan ”Aivot narikassa” on taas tehtailtu ”kiitettävä” määrä jatko-osia. Tyhjäpäärooleissa edelleen samat nollan Oskarin ehdokkaat kuin aina ennenkin.

Tarina on perinteitä kunnioittaen kertovinaan hirvittävästä Kaiken Lopusta. Juoni on aina vaan yhtä ennalta-arvattava, Suomelta loppuu rahat ja Kaikki jos emme heti lahjoita koko omaisuuttamme muualle! Pöö! Hui. Melkein kaikki markat valettiin jo fetasalaattiastioiksi, mutta joitain mummoja jäi vielä antamatta yksityiselle sektorille, Pöö. Peruskallionkin alla lepää rauhatonta untaan Kansallisomaisuus. Nyt olisi mahdollisimman pian löydettävä Euroopasta, Yhdysvalloista tai Aasiasta joku rahakas raikuliprinssi tukkimaan tuo kuorsaus valtavalla kaivuriporallaan niin, että Kansallisomaisuuden kallo vihdoin halkeaisi ja mineraaliset ilot roiskahtaisivat ympäri pelastavan prinssin rahapussin satiinivuorausta.

Kansalaisgoblinien pikavippaamat lainat peritään takaisin, mutta valtion pitäisi kuitenkin saada lahjoittaa rahaa Aasialaiselle firmalle, jos lahjoituksesta vain puhutaan lainana. Muuten käy katsokaas sillä lailla, että jos joku vene tehdään Ranskassa, niin Kaikki loppuu. Arvasin! Ne muutama sata duunaria jotka nyt jäävät työttömiksi, eivät enää koskaan työllisty. Rest In Sosiaaliturva. En vieläkään usko, ei vieläkään pelota, vaikka harmaa, roikkuvasilmäinen Teollisuuspamppumonsteri tähän tapaan muriseekin.

Ja kaikkein pyhin, Euroopan Unioni horjuu aina vain humalaisemman syrjäytyneen elkein. Kaatuisikin! Itse olen aina tilaisuuden tullen tanssinut optimistina äänestyskopissa jyrkkätempoista Ei-tanssia tasajalka-askelin. Ei vaan kaadu, ei. Koska jos kaatuisi, niin samalla loppuisi taas se Kaikki. Suomi ei ole ennen EU:ta osannut ostaa banaaneja Afrikasta, eikä osaa EU:n jälkeenkään. Hetkonen? No, olkoon.

Ylin Mestari, kaikkien rullaluistelijoiden ja ikkunanpesijöiden Suur-Sauli sentään kannustaa loppupuheenvuorossaan meitä Matalampia pitämään huolta toisistamme tulevan hädän keskellä. Pöh. Kaiken loppu on minun vikani? Ok. En myöskään ole pitänyt tarpeeksi hyvää huolta lähimmäisistäni? Ok. No, en minäkään äänestänyt isoa S:ää, eli voidaan katsoa olevamme sujut.

Missä lymyävät ne puheissaan positiiviset ja toimillaan innostavat poliitikot? Olenko kironnut heidät ikuiseen unohdukseen laskentaan hukkuneella äänelläni? Kaikki tuollainen pelottelu- ja kauhisteluretoriikka on ainakin osaltaan vieraannuttanut allekirjoittaneen tästä sarjasta. Jos satun vaipumaan kelailevaan transsiin, jossa arvuuttelen huomispäivän kohtaloa, huomaan että nykyään tässä mielikuvien huomisessa heiluu aina vain useammin kolmiulotteisia kääpiöitä kuin näitä yksiulotteisia yhteiskunnan jättiläisiä.

Saatan suostua epätoivon pelottamaksi heti kun Kaikki loppuu, en ennen sitä. Siihen saakka jatkan mieluummin ihan hyvällä menolla, kiitos vain. Pöö.