Täytin vuosia. Tuli kunnioitettavat 134
(satakolmekymmentäneljä) täyteen. Ryhti on sen mukainen. Universumi juhlisti
päivääni järjestämällä perseidi-ilotulituksen, ja yhteiskunta korkkaamalla
opetuslukukauden. Vaimo huolehti Fresitaherätyksen, eli toki olin ajokunnossa
(1,2 ‰) heti aamusta ja opetin koko päivän (0 sekuntia). Perseideiltä pitää
toivoa jotain, niin toivon nyt vaikka lisää kovaa pakettia, tai ainakin
vähemmän sitä pehmeää. Joten nyt ollaan tilanteessa, jossa:
Synttärijuttu kourii syntyvyystarvikkeitani.
Pahoittelen. Onko tällainen aihe mielekäs?
Mielekäs, hahhah. Nettikirjoittelulle on asetettu aivan kansakunnan huipulta
uudet standardit. Lajikevertailua suorittamalla voidaan todeta, että rodulliset
erot ja rodunjalostus näyttää lopulta käyneen toteen. Älykkyysosamääriä
mitatessa geenimanipuloitu maissikin on jo mennyt ohi kantasuomalaisesta
poliitikosta.
Aivan yhden tekevää nykyään, vaikka sitä
nyt muutaman säkeen säkeistään sitten.
No niin, "asiaan"...
Tänä kesänä tuli ajettua aivan riittävästi
autoa. 600 kilometriä viikossa pari kuukautta riittää tällä varustuksella.
Muutaman dollarin tähden. Nyt kun rahat on tuhlattu jäätelöön, jäi ilmoille
tyhjän tilin jälkeen tunkkainen kysymys, onko peräpukamilla etupään sukulaisia?
Yhdyn nimettömän (sormusviittaus) lähteeni
arvioon, että perseidini on loistelias. Omaistuimeni ohut ja säihkyvä viuhahdus
maisemassa saa paatuneimmankin kyynikon toivomaan. Enemmän samaa, tai
vähintään, ettei nyt vain sattuisi mitään.
Käytännön tasolla kankkuni kuitenkin kesti
koko kesän kovaa ajoa. Ei todella mitään hienostelua, vaan kunnon rynkytystä.
Märkäpaiseen lailla puhjennut perus suomalainen vesiperäkesä raiskasi Porvoon
maaseutujen soraiset autopolut räävittömään kuntoon. Rasvaamaton takahymyni oli
siltikin yö yöstä vielä puoliunessa, kun Volkkari jo äänsi saksalaisittain
hoosiannaa.
Mutta voi, postisäkkini. Ne kirjaimellisesti
levisivät tielle. Vain syystä, että sitä säkkiä nyt vain riittää. Kahden tunnin
tärryytyksen jälkeen on täysin mahdotonta löytää mitään järkevää asentoa tai
ajateltavaa. Tatti itsessään siis ei ole ongelma. Olen siinä mielessä siunattu,
että tuo on jäänyt lyhyeksi ja ohueksi, joten pikkuleijonan (miau) kuljettelu
on aina ollut helppoa ja mukavaa. Eli säkit. Säkit, säkit, säkit, säkit. Sitä
tavaraa on kaikkialla. Tuosta se alkaa eikä loppua näy. Tästä riittää Punaisen
ristin keräykseen lapin tontuille. Tulkaa hakemaan. Vaihdokiksi kelpaa aina viileäntilava
reki.
Pieni hyppely aamuruskossa auttaa hetken.
Kahden minuutin hyppely auttaa minuutin. Toisaalta, puhkikuluvien säkkiensä
hyppyyttäminen auton vieressä pellon laidalla aamuviiden aikaan herättää
vakavia kysymyksiä. Ja vastauksina kuuluu lisää kysymyksiä. Osaisittepa nauttia
aamulehdistänne riittävästi.
Toisaalta kesäinen yksinsuhailu on ollut
myös meditatiivista. Mies, auto ja auringonnousu. Ja hiljaisuus. Hiljainen
hetki johtuu tosin siitä, kun tarkkuuspakittaessa työntää päänsä suljetusta
auton ikkunasta ulos. Tai ei tietenkään työnnä mitään mistään. On vain mies,
PAM, ja hiljainen hetki. Ja postiautossa muutaman sekunnin ajan niin
perkeleesti perseidejä, että varmasti kaiken hiljaisuuden läpi kuuluu jakajan
toivomukset naapurin isännälle saakka.
Se siitä. Niistä. Näistä. Lukekaa lehtenne.
