Pakkoruotsi on noussut pinnalle, ja syystä.
Mutta onko syy oikea? Vai vähän liiankin oikea?
Kulttuurisia ilmiöitä ja poliittisia sopimuksia
on tarpeellista syynätä katsastuskeskustelun kautta tietyin väliajoin, jotta perusteet
pitävät vaihtelevissa yhteiskunnallisissa keleissä. Tässä mielessä måstepulla
joutaakin jo käyttää kansalaiskonttorin kautta. En kuitenkaan pidä tyylistä jolla
asia on nyt nostettu keskusteluun. Avaajapäädyn jyrkät kannat vaativat toisen
kotimaisen kielen “pakko-opetusta” lakkautettavaksi koko opiskelukentän
laajuudelta. Tällainen vaatimus on (kielienemmistön) mykistävä maassa, joka on
kaksikielinen, härreguud!
Peli kovenee muutenkin vuosi vuodelta. Arvot
näyttävät ainakin huonosti pidettyjen, harmaiden verkkokalvojeni läpi
katsottuna kaatuvan koko ajan oikeammalle, sanan negatiivisessa merkityksessä.
Rasismin ääni kovenee, samoin kuin syrjäisemmän luokan ("pummien, vapaamatkustajien...")
sättiminen och så vidare. Tällaiset äänekkäät tyrskäykset medioissa eivät
välttämättä ole oireita samasta taudista, mutta en voi olla aistimatta
ruotsinopetuksen kärkkäimpien vastustajien äänessä ärtymystä, kateutta ja
lynkkausmentaliteettia.
Onko mielestäni ruotsinkielen asema
lainkaan vinksallaan? No totta helvete!
Ei voi olla kansanosan etu, jos osaajat
pääsevät kielipolitiikan vuoksi helpommin opiskelemaan jommalla kummalla
kielellä. Tällöin oletus on, että myös saavutettu ammattitaito on kielimuurin
takana heikompitasoista. Toisaalta, olemme jo tottuneet Brunbergin suukkojen
värisiin lääkäreihin, mutta Åbo Akademin kouluttama psykologi ei lunasta täyttä
luottamusta, hmm... Oli miten oli, kielisyyden perusteella ei pitäisi saada
etua opiskelupaikan metsästyksessä. Tässä asiassa vatupassi tulee aina olemaan
jommalle kummalle puolelle kallellaan, mutta vaikka tasa-arvoa ei tässä tai muissakaan
asioissa voi saavuttaa, tulee sitä kohti pyrkiä jatkuvasti.
Ruotsinkielen pakollinen opetus tulisi myös poistaa sellaisista peruskoulun
jälkeisistä koulutusohjelmista, joihin se ei perustellusti kuulu. Tällaisissa
tilanteissa osa opiskelijoista on jo päättänyt olla oppimatta ruotsia sanaakaan
enempää kuin jo osaavat, enkä todella viitsisi nousta iltapäivällä töihini
tienaamaan veroja näin sisällöttömän teatterin pyöritykseen. Saman pesuveden
mukana pitäisi opintosuunnitelmista toki huuhtoa muitakin täysin erilaisten
koulutusten "yhteisiä" aineita. Yhteistä näillä aineilla ei ole kuin
fittantus, joka aiheutuu kun Åbo Akademista Wallanderiksi (Wall-AMK), ja
Metropoliasta prostituoiduksi (Pro-AMK) valmistuvat Matti ja Teppo joutuvat
fuskaamaan läpi saman pakollisen basilikantaittelukurssin.
Pakkokielenopetusta ei siis missään nimessä
tule poistaa, sitä on jo korkea aika siirtää.
Ylhäältä alas. Eli korkeammalla asteella vähentää ja peruskoulutasolla lisätä.
Itse "jouduin" ruotsin tunneille vasta ylä-asteella, kun ala-asteella
valitsin englannin. Osaan hyvin englantia, kiitos siitä. Osaan jotenkin
ruotsia, suuri kiitos siitä opettajalle ja pieni systeemille. Olisinpa oppinut svenskaa
peruskoulussa paremmin! Ruotsi ja englanti pakolliseksi luokilla 3-9 ja
sassiin! Ja vastaavasti suomenkielen opetukseen kovaa petrausta
umpiruotsinkielisillä alueilla.
Se, että måstesvenska korvattaisiin millä
tahansa valinnaisilla kielillä, ei auta tulevaa veronmaksajaa. Jos kielen
opiskelun saa valita vapaasti, on lopputulos se, että kakara vaihtaa ainetta
kerran vuodessa, oppien ripauksia kaiken maailman kielistä, osaamatta
kuitenkaan muodostaa yhtään pilkullista lausetta millään "oppimallan"
kielellä. Perusopetuksen tulee varmistaa, että opiskelijalla on mahdollisuus
hakeutua jatko-opiskeluihin ja työelämään minne tahansa päin Suomea. Itärajalla
kouluaan käyvä Minna 10v. saattaa haluta perustaa elämänsä vaikka tänne
Porvooseen, samoin kuin umpiruotsinkielisellä pohojammaalla opiskeleva Minni
10v. saattaa hakeutua Rovaniemelle upseeriksi. Opetetaan räkänokille kaksi
kieltä, koska elämme kaksikielisessä maassa!
Vaikka venäläistä turistia pukkaakin
laskettelurinteeseen niin, että tanner tömisee ja aitaa kaatuu, on Suomen
suurin kauppakumppani edelleen Ruotsi. Tästäkin huolimatta kielenopetuksen
lähtökohta pitää olla se, että annetaan ensin valmiudet oman maan palvelukseen,
ja sitten vasta turistien ja muun maailman. Kiinakin on nouseva talousmahti,
mutta opetellaan nyt kuitenkin ensin suomi ja ruotsi. Sitä paitsi, kiinan
kummallisten kiekuroiden ja koukeroiden takominen kovin nuoreen pohjoislaiseen
kalloon lähentelee jo lastensuojelurikoksen tunnusmerkistöä.
Meidän aikuisten on tehtävä valinnat lasten
oppiaineista, koska lapset ovat laiskoja ja tyhmiä leikki-iän loppumiseen
saakka, ja leikki-ikä loppuu vasta ensimmäiseen reissuun aikuisten
huvipuistoon, maistraattiin. Lapsenmieliset muistakaa tämä ja kiertäkää
kyseinen virasto kaukaa. Jos veri kuitenkin vetää maistraattiin, niin hyvä
sitten. Siellä voi tehdä melkein mitä vain! Vaikka vaihtaa nimensä
suomalaisemmin sointuvaksi. Voi viraston tätejä ja setiä kun Hakkarainen
vihdoin keksii käydä poistamassa nimestään svedumaisen -en -päätteen. Herra
Hakkarain. Nyt on hyvä perkele. Vai sittenkin Hakkaraini?
Pakkoruotsin vastustajat vetoavat myös
siihen, ettei taidosta ole ollut heille hyötyä. Eikö? Kaikille ei varmasti
olekaan tullut vaikkapa työelämässä vastaan tilannetta, jossa toinen kotimainen
olisi jeesannut duunin saantia tai lihottanut palkkapussia. Mutta
kansalliskielen osaamista ei voikaan mitata vain rahassa. Jos kotikielten taito
ajetaan alas, voidaan päätyä tilanteeseen jossa oikea käsi ei tiedä ketä vasen
ajattelee. Kaksikielisessä yhteiskunnassa on välttämätöntä, että eri
kieliryhmät ymmärtävät toisiaan ilman tulkkeja. Enemmistö rampautuu ainakin
osittain, jos se ei pysty seuraamaan vähemmistön sisäistä ajatusmaailmaa. Eli
vähemmistökieltä pitää osata edes lukea,
edes auttavasti, vaikkei puhuminen onnistuisikaan. Tiedä vaikka
suunnittelisivat vallankumousta Hufvudstadsbladetin keskiaukeamalla, hurrit.
Eivät ainakaan meikäläistä pääse omaan tyyliinsä housut nilkoissa yllättämään,
kunhan ymmärrän yskinnän!
Meidän suomenkielisen enemmistön ja
suomenruotsalaisen vähemmistön välillä on aina ollut kränää. Härren aikoihin ei
kuitenkaan mitään kovin kummallista. Ihan sitä perus snägärijonovääntöä jos
sitäkään. Ainakaan täällä etelässä. Yhdistävän kielitaidon vähentäminen ei voi
lämmittää välejä, joten lisätään osaamista kummassakin päädyssä! Jos
kielitaitoa parannetaan, niin toisiltamme oppinenkin helpottuu. Itse olen
oppinut suomenruotsalaisilta kollegoiltani ja kavereiltani juuri sitä
ärsyttäväksi stereotypiaksi luettavaa iloista asennetta kaikessa tekemisessä.
Tämä asenne saattaa olla vain kuvitelmaa, mutta eihän voi olla yhteensattumaa,
että suomalaisen mielenmaiseman taivas on sinivalkoinen, eli puolipilvinen, kun
taas pilvetön ja aurinkoinen taivas värittyy sinisellä ja keltaisella. Menikö
överiksi jo?
Mitä te suomenruotsalaiset olette oppineet
tai haluatte oppia meiltä finnepelleiltä?
Summa summarum, kysymyksiä herättävän
koulutuksen lakkauttaminen ei ole sitä pohjoismaista tyyliä, jolla ylpeilen
vertailuissa muuhun maailmaan. Jos jokin asia on haastava, tehdään se täällä
pohjolassa paremmin kuin missään muualla. Piste. Ei niin, että epäröinnin
hetkellä lyödään hanskat tiskiin ja lakkautetaan koko skit.
Mannerheim!
Tämän purkauksen tarkoituksena ei ole
heiluttaa rasistikorttia kieliasiassa. Näpyttelyn vilpitön päämäärä on antaa
silmähierontaa rahakkaiden ruotsinkielisten säätiöiden kulttuuripäättäjille.
Tarvitsen uudet talvirenkaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti