Omasta ja varsinkin kanssakaksijalkaisten osaamattomuudesta on välillä nastaa sauhuta duunien ja työstä käyvien harrastusten vastapainoksi.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
tiistai 6. marraskuuta 2012
Lihad
En tiedä kuinka laaja-alaisesti naiset kaipaavat
ajotuotteista saatavaa pönkitystä pörröilleen, mutta ainakin miehille auto on
aina alalämpöpuhaltimen jatke. Tämä aiheuttaa suojaamatonta liikennettä vielä
kasvuiässä olevien mopoautopoikien toimesta.
Autoni anarkistinen asenne omia sähkö- ja
hallintalaitteitaan kohtaan aiheuttaa näistä asioista konservatiivisesti
ajattelevalle itselleni toistuvasti voimakkaita puistatuksen tunteita syksyn
pimeissä loskakeleissä, mutta vielä vähemmän pidän miten tahansa sutivista mopoautoista.
Mopoautot näyttävät fysiikan laeille refleksinomaisesti
keskisormea ja pitävät aikuis-autojen seassa äänivallinmurrosikäistä meteliä kontatessaan
takaisin kotitalliaan kohti.
Palkitsin taas ajomatkan päätteeksi itseni pysähtymällä
hetkeksi nuolemaan valtavien turkkilaisten käsivarsien taputtelemaa
juusto-liharullaa, mutta tätäkin voimallisempi kokemus löytyi ohiajavan
shittiäisen äänentoistolaitteista. Valtava jyrinä vapautti reikäiset hampaani
fetapaikoistaan ja ketjukolarifantasiat valtasivat mieleni.
Ja kun talviaikaan keikkapaikalle mennessä liikennevalojen
vaihtuessa vihreäksi, alkaa edessä oleva mopoauto vain inistä kovemmin, muttei
fyysisesti liikahdakaan edes valumalla alamäen suuntaisesti, tapahtuu
jännittävää kielen uudistumista seuraavan kirosanan alkaessa ennen edellisen
loppumista.
Tämä mopoauton ylituunaaminen mm. ydinäänilaitteistolla saa
aikaan luomuksen, joka on pitkän välimatkan päästä koettuna uhkaava, jopa
pelottava, mutta turvatyynyetäisyydeltä tarkasteltuna vain surkeudellaan
ällistyttävä luonnonoikku. Pullisteluvälineenä verrattavissa lepotilassaan
valtavaan siittimeen, joka kuitenkin jäykistyessään vain ohenee ja lyhenee.
Jos mielipiteeni mopoautostasi jäi vielä epäselväksi, ole
hyvä ja käänny aina selväsanaisen etupuskurini puoleen.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Kuka enää äänestää?
Itse äänestin taas, vaikken taaskaan tehnyt sitä mielelläni.
Enkä taaskaan voinut äänestää ehdokasta jota olisin halunnut, sillä kaikkia
ääniä ei lasketa.
Äänestysprosentti on presidentinvaaleissa korkeampi kuin
kunnallisvaaleissa, eikä syyttä. Tämä on paradoksaalista, sillä nykyään
presidentinvaalit ovat merkityksellisyydeltään vähäisimmät.
Eduskuntavaaleissa tehdään päätös mahdollisesta auton
vaihdosta, eli kunnostetaanko vielä vanhaa ja tuttua koslaa toivoen, ettei
matka katkea ennen seuraavaa nelivuotishuoltoa, vai vaihdetaanko jo uuteen
vähäpäästöisempään ja luotettavampaan menopeliin. Kuntavaaleissa taas päätetään, laitetaanko
alle kalliit ja turvalliset merkkirenkaat vai säästetäänkö kumeissa jotta
sisustus saadaan vaihdettua kiiltävään nahkaan. Presidentinvaaleissa väitellään
enää siitä, että kohennetaanko vanhan Ladan ulkomuotoa liimaamalla nokkaan Mersun
vai Jaguarin keulakoriste.
Keulakoriste valitaan demokraattisesti, kun varsinaisissa
autovalinnoissa kaiken metelin jälkeen edellinen omistaja saa jostain syystä tehdä
päätökset!
Puoluejärjestelmä takaa sen, että rakkaudella annettu ääni voi
auttaa ketä tahansa muuta ehdokasta pääsemään nuijapöytään. Näinkin vain jos
äänestää valtapuolueiden listoilta. Ei ole mitään mieltä äänestää uusia
pienpuolueita, joilta ne yksi tai kaksi äänijyrää puuttuvat. Jos kuitenkin äänestää
mielestään parasta ehdokasta eliittipuolueiden ulkopuolelta, niin toivottavasti
äänestyspaikka on kauppareissun varrella ja keli hyvä.
Ajat ovat muuttuneet sitten vuoden 1906. Enää ei mene
kaikilta läpi, että päättämään pääsee puolueen mukana kuka tahansa miten
sattuu. Kotona Porvoossa pienin läpi mennyt äänisaalis oli 75 ja suurin
ulosjäänyt 138. Kaupunginvaltuuston kokoonpano olisi todellakin erilainen jos
sinne mentäisiin äänestäjien valitsemassa järjestyksessä. Viitsi tässä nyt
sitten kahlata loskassa koppiin ähisemään. Sumutuksen makua on siinäkin, ettei
mistään internetin kolkasta löydy ehdokkaita äänimääräjärjestyksessä!
Paikallisen Osla-autonkin nettisivuilla saa ajokit itse laittaa jos
minkälaiseen vertailuun!
Äänestysaktiivisuutta lisäisi sekin, että kunta- ja
eduskuntavaaleissa saisi äänestää sydäntään lähellä olevan kotikunnan
päättäjistä, eikä olisi pakotettu väliaikaisen opiskelijakaupunkinsa
päätöksentekoon.
Lääkkeet:
1: Äänestys kotoa käsin verkkopankkitunnuksilla.
2: Äänensä saa antaa sekä kunta- että eduskuntavaaleissa kenelle
tahansa ehdokkaalle koko valtakunnan alueella.
3: Valtuustojen ja Eduskunnan kansalaisvalinta suoritetaan kokonaisen
kuukauden aikana, avoimen äänilaskurin seuratessa tilannetta reaaliaikaisesti.
Lopputulos:
1: Enää ei pääse kusenkeltainen lehdistö myrskytuulettamaan
kaikkien äänestäneen taas syksyn tullen haravaa, vaikka kyseessä on vain
moottoroitu puhallus.
2: Äänestysprosentti 86.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
