Syvää joulua

Joulu on saamisen ja antamisen aikaa. Parhaat lahjat saadaan vuodesta toiseen yhtä rakkaalta itseltä, ja jotain täyttösälää tulee väkisinkin muualta. Lapsille on helppoa ja hauskaa ostaa lahjoja, teineille helppoa ja kallista. Mitä täysi-ikäisten lahjontaan tulee, on minulle aivan se ja sama minne kiintiökynttiläni sorvataan.

Talvi on sotaa, ja tällä hetkellä hyökkäyskalustoni on kylmä ja katkera lahja ranskalaiselta insinööriltä entisaikojen natsisaksan liittolaisvaltion reservin torvensoittajalle. Myönnän, että poljinpatteriston johtajana olen sokeria, minkä näkee naamastakin, mutta sokerin herkullisuus on säävarauksellinen. En siis katso olevani erityisesti talvi- tai mikään muukaan sää-ihminen, sillä sokeri sulaa liian kuumassa tai kosteassa, pöllyää tuulessa ja näköjään myös jäätyy herkästi.

Näin ollen en joutunut miettimään omaa lahjaani kovin kauaa.

Verottajankin palkitessa tavallista suuremmalla palautuksella, päätin nostaa olemiseni korkeammalle tasolle ostamalla autooni Webaston, vaikka kyseiseen iloilmapömpeliin peloteltiinkin vikoja tulevan tuon tuosta. ”Tulkoon”, ajattelin, ”niin tulee talvikin tuon tuosta”.

Verottaja ei kuitenkaan ollut ainoa hyvämuistinen, sillä myös KELA muisti 2010 päättynyttä ryyppy- ja/tai opiskeluputkeani parin tonnin takaisinperinnällä. Webasto maksaa justiin sen pari tonnia, eli nyt joudutaan sittenkin tinkimään Webaston laatutasosta. Päädyin moniosaiseen ale-Webastoon, pian loppuu rattivapina ja kiekkoskrabailu!

Talvikengät Lidlistä 20€, Rukka-toppahousut 90€ (!) ja magneettikiinnitteinen tuulilasirätti Mikrokulmasta 15€. Enää ei pakkanen paina! Olisi kuitenkin pitänyt kuunnella niitä Webaston vikavaroitteluita. Virittäessäni rättiä lasille alkoi jälleen painaa, kun ei magneetti tietenkään ota kiinni Perhanani lasikattoon. Muuten ihan kelpo ostos oli se rätti. Epäilen, että yläkerrastani on viima puhaltanut viimeisenkin joulutuikun sammuksiin, sen sortin pimeydessä näitäkin ostoksia on harkittu. Tunnelinpään valotilanteesta ei tosin voi juuri nyt, eikä muutamaan kuukauteenkaan saada varmuutta, sillä tunnelin istuinpäädyn uloslastausterminaali on syvässä jäässä. No, nokkeluuttani ostin Robinhoodista rätille lisäpitimeksi toisen rätin 11€, sellaisen koukuilla kiinnitettävän puolipeitteen. Ai että, taas kelpaa! Vaan ei kelpaa kauaa, kun jo ensimmäisenä yönä katkeaa ensimmäinen MUOVIkoukku ja toisena yönä kuminauha. Ei ollut turha ostos tuokaan, sain kuitenkin 2 skrabatonta aamua, á 5,50€.

Viimeinen oljenkorteni oli ostaa kokopeite 60€, joka oli ammattimyyjän avusta huolimatta väärää kokoa. Sen sain sentään vaihdettua, ja nyt, kahden viikon keräilyn jälkeen ale-Webaston loppuhinnaksi muodostui 176€. Taas on tehty tyhjäksi yksi rapea ranskalainen juoni sinertävänvalkoisen ihmispolon nujertamiseksi! Siinä lepää silmäteräni näiden talvisten öiden yli kokopeitteen suojassa kuin kohmettunut, jo höyryistään luopunut pökäle reikänsä päälle sammuneen glögihumalaisen pilkkijän haalarin lahkeessa.

Vuodenvaihteenkin lähestyessä tuo 176 euroa hedelmöitti päähäni puolikiusallisia ajatuksia aikojen muutoksesta. Ennen vanhaan, kymmenisen vuotta sitten tuollaisella vajaalla parilla sadalla sai ihan hyvän auton, sopivasti bensaa ja pienen askin Bonus-savukkeita. En kuitenkaan muistele 150 €:lla ostamaani Fiat Regataa pelkällä rakkaudella, mutta muistelen kuitenkin. Regatan loppu on varmasti ollut surkea, mutta siitä minulla ei ole muuta kuin jalostunut päätelmä, sillä tiemme erkanivat yhteisen taipaleemme viimemetreillä. Koska kaikenlainen onnistuminen on suuria osaamisalueitani, onnistuin kadottamaan Regatareppanani Läyliäisiin kohdistuneen keikkamatkan yhteydessä. Auto jätti mennessä orkesterin tielle, josta keikkahommia jatkettiin muin keinoin. Regata huollettiin paikallisesti, ja lähdimme hakemaan pirssiä soittokaverini Benjon (nimi muutettu) kanssa eräänä marraskuisena iltana. Fiat jaksoi kotimatkaa vaivoin muutaman kymmenkilometrisen, kunnes lopulta ajoin pimeällä talvisella moottoritiellä täysin valottomalla ja alati hidastuvalla kärryllä. Silloinkin tunsin ahtauden tunnetta tuolloin tuuheampien hiusteni alapuolella. Pääsimme kuitenkin hengissä jonkin huoltoaseman pihaan, mutta koska tapahtumahetkellä oltiin pimeässä pohjolassa ja edelleen moniosaavia musamachoja, en enää löytänyt kyseistä huoltsikkaa vaikka kahlasin laina-autolla sohjoista Porvoo-Läyliäinen-väliä pariinkin kertaan.

Noina kunnianhimoisina aikoina tällaiset autoasiat eivät kuitenkaan rassanneet mieltäni, sillä koko kapasiteetti oli varattu aivan tuotapikaa tapahtuvan maailmanvalloituksen ja vastakkaisen sukupuolen sen ajattelemiselle. Maailmaa ei ole vielä valloitettu, ja vastapuolen senkin ajattelu on antanut kosolti tilaa juuri näille autoasioille ja sääilmiöille.

Vanhassa puutalossa asuminen on siinä mielessä mukavaa, että ikkunat eivät päästä lunta sisään, mutta talven suljettujen lasien läpi verhoja heiluttava viesti tulee kuitenkin selväksi. Tämä kaikki vaikuttaa väkisinkin mielenlaatuun. Näillä keleillä töistä kotiin tullessa on todellakin haasteellista suostutella pystyyn mitään muuta kuin pyyhkijän sulat, ja jos varhaiskeski-ikäisen (!) isämiehen Internet-sessio venyy pikkutunneille sillä seurauksella, että kämmeneen on yön aikana ilmestynyt rakkuloita, on syy suurin piirtein sama kuin kymmenenkin vuotta sitten, hakusanat vain ovat muuttuneet kaikenmaailman rivouksista muotoon: 4x4, lämmitettävä tuulilasi, mäkilähtöavustin, sähkölämmitteinen peitto, pikakiuas, äkkilähtö…

Seurakunnan joulukonsertin yhteydessä kuulemani pastorin joulusaarna päättyi viisauteen ”syvää iloa edeltää usein syvä suru”. Syvässä hangessa tuulilasia naarmuttaessani taisin oivaltaa mitä pastori tällä tarkoitti. Syvää kesää odotellessa, toivotan kaikille teille oikein syvää joulua.