Kauhistuttavan pitkäveteiseen poliittiseen suurtuotantotrilleri-saagaan
”Aivot narikassa” on taas tehtailtu ”kiitettävä” määrä jatko-osia.
Tyhjäpäärooleissa edelleen samat nollan Oskarin ehdokkaat kuin aina ennenkin.
Tarina on perinteitä kunnioittaen kertovinaan hirvittävästä
Kaiken Lopusta. Juoni on aina vaan yhtä ennalta-arvattava, Suomelta loppuu
rahat ja Kaikki jos emme heti lahjoita koko omaisuuttamme muualle! Pöö! Hui.
Melkein kaikki markat valettiin jo fetasalaattiastioiksi, mutta joitain mummoja
jäi vielä antamatta yksityiselle sektorille, Pöö. Peruskallionkin alla lepää
rauhatonta untaan Kansallisomaisuus. Nyt olisi mahdollisimman pian löydettävä
Euroopasta, Yhdysvalloista tai Aasiasta joku rahakas raikuliprinssi tukkimaan
tuo kuorsaus valtavalla kaivuriporallaan niin, että Kansallisomaisuuden
kallo vihdoin halkeaisi ja mineraaliset ilot roiskahtaisivat ympäri pelastavan
prinssin rahapussin satiinivuorausta.
Kansalaisgoblinien pikavippaamat lainat peritään takaisin,
mutta valtion pitäisi kuitenkin saada lahjoittaa rahaa Aasialaiselle firmalle,
jos lahjoituksesta vain puhutaan lainana. Muuten käy katsokaas sillä lailla,
että jos joku vene tehdään Ranskassa, niin Kaikki loppuu. Arvasin! Ne muutama
sata duunaria jotka nyt jäävät työttömiksi, eivät enää koskaan työllisty. Rest
In Sosiaaliturva. En vieläkään usko, ei vieläkään pelota, vaikka harmaa,
roikkuvasilmäinen Teollisuuspamppumonsteri tähän tapaan muriseekin.
Ja kaikkein pyhin, Euroopan Unioni horjuu aina vain humalaisemman
syrjäytyneen elkein. Kaatuisikin! Itse olen aina tilaisuuden tullen tanssinut
optimistina äänestyskopissa jyrkkätempoista Ei-tanssia tasajalka-askelin. Ei vaan
kaadu, ei. Koska jos kaatuisi, niin samalla loppuisi taas se Kaikki. Suomi ei
ole ennen EU:ta osannut ostaa banaaneja Afrikasta, eikä osaa EU:n jälkeenkään.
Hetkonen? No, olkoon.
Ylin Mestari, kaikkien rullaluistelijoiden ja
ikkunanpesijöiden Suur-Sauli sentään kannustaa loppupuheenvuorossaan meitä Matalampia
pitämään huolta toisistamme tulevan hädän keskellä. Pöh. Kaiken loppu on minun
vikani? Ok. En myöskään ole pitänyt tarpeeksi hyvää huolta lähimmäisistäni? Ok.
No, en minäkään äänestänyt isoa S:ää, eli voidaan katsoa olevamme sujut.
Missä lymyävät ne puheissaan positiiviset ja toimillaan
innostavat poliitikot? Olenko kironnut heidät ikuiseen unohdukseen laskentaan
hukkuneella äänelläni? Kaikki tuollainen pelottelu- ja kauhisteluretoriikka on
ainakin osaltaan vieraannuttanut allekirjoittaneen tästä sarjasta. Jos satun
vaipumaan kelailevaan transsiin, jossa arvuuttelen huomispäivän kohtaloa,
huomaan että nykyään tässä mielikuvien huomisessa heiluu aina vain useammin kolmiulotteisia
kääpiöitä kuin näitä yksiulotteisia yhteiskunnan jättiläisiä.
Saatan suostua epätoivon pelottamaksi heti kun Kaikki
loppuu, en ennen sitä. Siihen saakka jatkan mieluummin ihan hyvällä menolla,
kiitos vain. Pöö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti