tiistai 23. elokuuta 2016

Munapäät

Täällä tuodaan pari lämmintä pöperöä päivittäin naaman eteen Keijunkulman päiväkodissa. Siihen perään maailman paras peruskoulu ehkä parilla harrastuksella. Silti moni jää munapääksi. Onko ihme, että kriisialueilta on tullut muutamia huijareita ja raiskaajia muiden mukana? Näille kuuluu kaikki rangaistukset mitä on, joo, joo.

No, video jossa lääkäri kertoo sen 5-vuotiaan pojan olleen todella onnekas selvitessään raunioista hengissä, ennen kuin sairaalat taas pommitettiin ja toinen, jossa pommituksessa toisen kätensä ja jalkansa menettäneelle äidille tehdään lapsenkin hengen pelastanut keisarinleikkaus about voiveitsellä, herättävät hallituksessa kysymyksen, pitäisikö silvottuja auttaa ihan vähän vai ihan pikkuisen. Nämä on ehdottomat maximit. Paitsi jos lauantain jälkeen tulee sunnuntailisä, voidaan noistakin summista leikata. 

Samaan aikaan jengiä käännytetään takaisin tulilinjoille ja prostituoiduiksi. Pointti on, että yhtään euroa ei oteta velkaa mokoman takia. Myöskään talouskasvu ei saa hidastua 0,2 prosentista 0,15 prosenttiin. Mädäntykööt sinne. Äänestetään kuitenkin Keskustaa, Kokoomusta ja Perusksia vaan maailman loppuun saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti