Postisäkit

Täytin vuosia. Tuli kunnioitettavat 134 (satakolmekymmentäneljä) täyteen. Ryhti on sen mukainen. Universumi juhlisti päivääni järjestämällä perseidi-ilotulituksen, ja yhteiskunta korkkaamalla opetuslukukauden. Vaimo huolehti Fresitaherätyksen, eli toki olin ajokunnossa (1,2 ‰) heti aamusta ja opetin koko päivän (0 sekuntia). Perseideiltä pitää toivoa jotain, niin toivon nyt vaikka lisää kovaa pakettia, tai ainakin vähemmän sitä pehmeää. Joten nyt ollaan tilanteessa, jossa:

Synttärijuttu kourii syntyvyystarvikkeitani.

Pahoittelen. Onko tällainen aihe mielekäs? Mielekäs, hahhah. Nettikirjoittelulle on asetettu aivan kansakunnan huipulta uudet standardit. Lajikevertailua suorittamalla voidaan todeta, että rodulliset erot ja rodunjalostus näyttää lopulta käyneen toteen. Älykkyysosamääriä mitatessa geenimanipuloitu maissikin on jo mennyt ohi kantasuomalaisesta poliitikosta.

Aivan yhden tekevää nykyään, vaikka sitä nyt muutaman säkeen säkeistään sitten.

No niin, "asiaan"...

Tänä kesänä tuli ajettua aivan riittävästi autoa. 600 kilometriä viikossa pari kuukautta riittää tällä varustuksella. Muutaman dollarin tähden. Nyt kun rahat on tuhlattu jäätelöön, jäi ilmoille tyhjän tilin jälkeen tunkkainen kysymys, onko peräpukamilla etupään sukulaisia?

Yhdyn nimettömän (sormusviittaus) lähteeni arvioon, että perseidini on loistelias. Omaistuimeni ohut ja säihkyvä viuhahdus maisemassa saa paatuneimmankin kyynikon toivomaan. Enemmän samaa, tai vähintään, ettei nyt vain sattuisi mitään.

Käytännön tasolla kankkuni kuitenkin kesti koko kesän kovaa ajoa. Ei todella mitään hienostelua, vaan kunnon rynkytystä. Märkäpaiseen lailla puhjennut perus suomalainen vesiperäkesä raiskasi Porvoon maaseutujen soraiset autopolut räävittömään kuntoon. Rasvaamaton takahymyni oli siltikin yö yöstä vielä puoliunessa, kun Volkkari jo äänsi saksalaisittain hoosiannaa.

Mutta voi, postisäkkini. Ne kirjaimellisesti levisivät tielle. Vain syystä, että sitä säkkiä nyt vain riittää. Kahden tunnin tärryytyksen jälkeen on täysin mahdotonta löytää mitään järkevää asentoa tai ajateltavaa. Tatti itsessään siis ei ole ongelma. Olen siinä mielessä siunattu, että tuo on jäänyt lyhyeksi ja ohueksi, joten pikkuleijonan (miau) kuljettelu on aina ollut helppoa ja mukavaa. Eli säkit. Säkit, säkit, säkit, säkit. Sitä tavaraa on kaikkialla. Tuosta se alkaa eikä loppua näy. Tästä riittää Punaisen ristin keräykseen lapin tontuille. Tulkaa hakemaan. Vaihdokiksi kelpaa aina viileäntilava reki.

Pieni hyppely aamuruskossa auttaa hetken. Kahden minuutin hyppely auttaa minuutin. Toisaalta, puhkikuluvien säkkiensä hyppyyttäminen auton vieressä pellon laidalla aamuviiden aikaan herättää vakavia kysymyksiä. Ja vastauksina kuuluu lisää kysymyksiä. Osaisittepa nauttia aamulehdistänne riittävästi.

Toisaalta kesäinen yksinsuhailu on ollut myös meditatiivista. Mies, auto ja auringonnousu. Ja hiljaisuus. Hiljainen hetki johtuu tosin siitä, kun tarkkuuspakittaessa työntää päänsä suljetusta auton ikkunasta ulos. Tai ei tietenkään työnnä mitään mistään. On vain mies, PAM, ja hiljainen hetki. Ja postiautossa muutaman sekunnin ajan niin perkeleesti perseidejä, että varmasti kaiken hiljaisuuden läpi kuuluu jakajan toivomukset naapurin isännälle saakka.

Se siitä. Niistä. Näistä. Lukekaa lehtenne.